tiistai 27. elokuuta 2013

Sitruuna-valkosuklaamuffinssit


Pitkään on tehnyt mieli tehdä sitruunamuffinsseja.
Noin viikko sitten sain vihdoin ja viimein näitä sitten tehtyä.
Poikani mielestä olivat tosi herkullisia ja täytyy myöntää, että itsekin tykkäsin näiden raikkaasta mausta.

SITRUUNA-VALKOSUKLAAMUFFINSSIT (n. 20 kpl)

3 munaa
2½ dl sokeria
200 g voita (sulata ja jäähdytä)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2/3 levyä valkosuklaata rouheena
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
n. 2½ dl ruokakermaa

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niiden joukkoon vielä rouhittu suklaa.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon varovasti voisula sekä sitruunamehu ja raastettu sitruunankuori. Lisää vuorotellen, kokoajan vatkaten kuivia aineita ja ruokakermaa.

Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 C n.15 min.

Kuorrutus/kreemi

110 g voita (mieluiten suolatonta, itse käytin norm.suolaista)
1 pkt tomusokeria (500g)
½ sitruunan mehu ja raastettu kuori
2-3 ruokalusikallista maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi ja lisää siihen vähitellen tomusokeri, sitruunanmehu-ja kuori. Lisää lopuksi tarpeen mukaan maitoa, jotta seoksesta tulee tarpeeksi notkeaa pursotusta varten.

Kuorruta jäähtyneet muffinssit pursottamalla kreemistä ruusukkeet niiden päälle, koristele vielä sitruunankuoriraasteella ja valkosuklaarouheella.


Kinkku-Aurajuustopiiraset


Jokin aika sitten postasin tänne blogiin vuohenjuusto-pinaattipiirasten ohjeen.
Päätin tehdä niistä myös kinkku-aurajuustoversion. Ja hyviä olivat!

KINKKU-AURAJUUSTOPIIRASET (n.15 kpl)

Pohja:

225 g voita
1,5 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi ne voin kanssa ryynimäiseksi seokseksi. Lisää joukkoon maitorahka ja tarvittaessa hieman kylmää vettä. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina joko tuorekelmuun tai leivinpaperin sisään tiiviisti ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Täyte:

n. 150 g Aurajuustoa
Kinkkusuikaleita
2½ dl ruokakermaa
1 rkl valkosipulituorejuustoa
1 muna
(pakastepinaatti 1 rkl)
ripaus suolaa, yrttimaustetta ja pippuriseosta
juustoraastetta

Sekoita kerma, tuorejuusto, mausteet ja muna tasaiseksi seokseksi.
Ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia paloja ja painele ne muffinssivuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti. Itse laitoin muffinssivuokaan paperiset muffinssivuoat, ennenkuin painelin taikinan koloihin.
Lisää Aurajuusto murusteltuna sekä kinkkusuikaleet piirakkapohjien päälle ja laita jokaiseen pohjaan vielä 2 rkl kerma-muna-pinaattiseosta. Ripottele päälle vielä juustoraastetta.

Paista piiraita 225C n. 20 min. tai kunnes ne ovat saaneet kauniin kullankeltaisen pinnan.